Kun malttaa pysähtyä – katsoa ympärilleen – ja rauhoittua on mahdollista aistia mitä ympäristöllä on sanottavaa.
Me vihreät olemme olleet hyviä kuuntelemaan luontoa ja maapalloa ja aistimaan väestön ja eri ihmisryhmien ahdinkoa. Se missä me olemme epäonnistuneet, on ihmisten kuuleminen. Olemme epäonnistuneet arjen huolien empaattisessa kuuntelussa ja niiden ratkaisemisessa.
Me vihreät innostumme helposti uudesta ja mahtavasta ideasta, jota lähdemme tavoittelemaan huolimatta siitä, miten ihmiset sen tavoittelun arjessaan kokevat. Tämän ideoiden ja käytännön realismin välisen kuilun yhteen kurominen ei onnistu ilman aitoa kuuntelemista ja arjen ratkaisujen löytämistä yhdessä ihmisten kanssa keskustellen ja vaikeiden päätösten perustelemista selkeästi – ymmärtäen myös niiden aiheuttaman surun ihmisissä.
Silti meidän ei pidä unohtaa olla rohkeita. Tai pelätä sitä, että joskus puita vain kaatuu, kunhan meillä on selkeänä se, että metsä on mahdollista säilyttää.
Vastaa